Mitä paremmin riskit tunnistetaan, sitä paremmin niihin voidaan varautua. Niinpä kiinteistöjen ja teollisuuden turvallisuudenhallinnassa korostuu ennaltaehkäisevä turvallisuustyö. Turvajärjestelmien ja turvallisuudenhallinnan palveluiden avulla voit varmistaa, että kiinteistösi tai teollisuuslaitoksesi ja ennen kaikkea henkilöstösi ovat turvassa yleisimmiltä riskeiltä, kuten luvattomilta tunkeutujilta tai tulipaloilta. Toki turvajärjestelmät auttavat myös minimoimaan vahingot ja avustavat ongelmatilanteiden selvittämisessä, jos sellainen pääsee kaikesta huolimatta syntymään.
Suunnittelemme, asennamme ja huollamme teknisiä turvallisuusratkaisuja kiinteistöihin ja teollisuudelle. Sinun ei tarvitse olla turvallisuuden erikoisosaaja, sillä me olemme ja autamme sinua valitsemaan tarpeisiisi sopivan ratkaisun, hoidamme asennuksen ammattitaitoisesti ja varmistamme, että turvajärjestelmät pysyvät toimintakunnossa.
Emme ole riippuvaisia valmistajista tai tuotemerkeistä vaan valitsemme aina sopivan ratkaisun juuri sinun tarpeisiisi. Toteutamme räätälöidyt ratkaisut sekä integroidut kokonaisratkaisut kustannustehokkaasti.
Varmistamme, että tieto luvattomasta tunkeutumisesta tai esimerkiksi vesivuodosta kulkee välittömästi oikealle taholle.
Tutustu rikosilmoitinjärjestelmiin
Aluesuojauksen avulla ehkäisemme laittoman kulun alueellasi, mutta mahdollistamme työntekijöidesi ja asiakkaidesi hallitun kulkemisen. Ehkäisemme luvatonta kulkua yrityksesi alueella porteilla, puomeilla, aidoilla ja aitavalvonnalla tarpeidesi mukaan.
Tutustu aluesuojauksen ratkaisuihin
Varmistamme älykkäiden lukitusjärjestelmien avulla kiinteistösi teknisen suojauksen.
Lue lisää lukitustekniikasta
Parannamme työntekijöidesi turvallisuutta ja ennaltaehkäisemme rikoksia kameravalvonnan avulla.
Tutustu kameravalvontaan
Vierailijahallinnalla saat tehokkuutta arjessa ja saavutat hallintaa kriisitilanteissa. Porttipuhelinjärjestelmillä pystytään parantamaan henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden viestintää.
Lue lisää vierailijahallinnan ja puhelinjärjestelmien ratkaisuista
Teemme henkilöstösi liikkumisesta helppoa ja estämme luvattoman pääsyn kulunvalvontajärjestelmillämme. Kulunvalvonnalla mahdollistamme toimitilojen turvallisuuden varmistamisen ja omaisuuden suojaamisen ohjaamalla ja rajoittamalla kulkemista sekä estämällä luvatonta kulkemista toimitiloissa.
Lue lisää kulunvalvonnasta
Kartoitamme tarpeet ja valitsemme yhdessä tarpeisiisi parhaiten soveltuvan työajanseurantajärjestelmän.
Jätä meille yhteydenottopyyntö
Paloilmoitinjärjestelmä
Paloilmoitinjärjestelmillämme mahdollistamme sen, että havaitset palon jo ennen sen syttymistä. Hoidamme myös vuosihuollot ja järjestelmien ylläpidon koko elinkaaren ajan.
Tutustu paloilmoitinjärjestelmiin
Sprinklerit ja sammutusjärjestelmät (mm. vesi-, vaahto- ja kaasusammutus)
Etsimme kiinteistösi käyttötarkoitukseen sopivan sammutusjärjestelmän, joka pitää jälkivahingot mahdollisimman pieninä, jos vahinko kuitenkin sattuu. Hoidamme myös vuosihuollot ja järjestelmien ylläpidon koko elinkaaren ajan.
Löydä sopiva sprinklerijärjestelmä
Tutustu myös muihin sammutusjärjestelmiin
Hälytyksensiirto
Tämä järjestelmämme välittää viestin palohälytyksestä, rikosilmoittimen hälytyksestä tai vikatilanteesta suoraan hälytyskeskukseen tai omille yhteyshenkilöillesi.
Lue lisää hälytyksensiirrosta
Turvavalaistus ja opasteiden valaistus
Tarjoamme hätäteiden valaistusta, joka opastaa tilojen käyttäjät turvallisesti ulos kiinteistöstä vahingon sattuessa.
Lue lisää turvavalaistuksesta
Äänentoisto- ja äänievakuointijärjestelmä
Äänentoistojärjestelmät toimivat kiinteistössä mm. kuulutusjärjestelminä, taustamusiikin ja -ohjelmien soitossa sekä äänievakuointitarkoituksessa.
Lue lisää äänentoistojärjestelmistä
Halutessasi käytössäsi on myös meidän 24h Kiinteistö-HelpDesk, joka palvelee kaikkina viikonpäivinä kellon ympäri: asiantuntijamme on aina saatavillasi kellonajasta tai päivästä riippumatta.
Tutustu 24h Kiinteistö-HelpDeskiin
Kiinnostuitko? Jätä meille yhteydenottopyyntö niin palaamme sinulle mahdollisimman pian. On nimittäin aika tehdä merkittäviä valintoja paremman turvallisuuden puolesta.
Hyvällä ja säännöllisellä huollolla varmistetaan kiinteistön turvajärjestelmien asianmukainen toimivuus. Turvallisuusasioissa on oltava varma, että järjestelmät toimivat ja niitä voidaan myös valvoa. Hoidamme viankorjaukset, vuosihuollot ja määräaikaishuollot. Tarvittaessa tarkistamme ja koestamme järjestelmät säännöllisesti kuukausittain.
Tuotamme turvajärjestelmien etäohjaus- ja etäseuranta- sekä etäohjelmointipalveluita asiakkaillemme. Laadimme myös pelastus- ja turvallisuussuunnitelmia sekä tarkastamme ja testaamme kiinteistöön asennetut järjestelmät. Tarkastuksista ja testauksista annamme aina raportin ja kirjaamme havainnot.
Tutustu myös Pelsuun
Caverion Turvayhteys -hälytyksensiirto tuo toimintavarmuutta hälytyksen perillemenoon. Linjavikavalvottu yhteys välittää viestin palohälytyksestä, rikosilmoittimen hälytyksestä tai vikatilanteesta suoraan hälytyskeskukseen tai omille yhteyshenkilöillesi.
Caverion Turvayhteys voidaan toimittaa langattomana tai langallisena versiona ja se toimii Turva-verkossa. Palveluun voidaan liittää yhteensä 16 hälytyspistettä. Se toimii hälytyksen siirtoa vaativissa tilanteissa, kuten palohälytys, murtohälytys, kiinteistötekninen hälytys ja laitevikahälytys. Hallitsemme hälytyksensiirron kaikki osa-alueet koko elinkaaren ajan, järjestelmän asennuksesta ja käyttöönotosta ylläpitoon. Yhden kumppanin kanssa asiat hoituvat helpommin.
Palvelu täyttää viranomaisten ja vakuutusyhtiöiden hälytyksensiirrolle asettamat korkeimman luokan (luokka 4) vaatimukset. Palvelua tuottava hälytyksensiirto on luokituslaitoksen tarkastama. Se täyttää EN 50136-1:2012 palo- ja rikosilmoitinjärjestelmien tiedonsiirtoa koskevan standardin mukaisen DP4-luokan vaatimukset kahdennetulle ilmoituksensiirtojärjestelmälle. Lisäksi järjestelmä täyttää EN 54-21:2006 standardin vaatimukset palo- ja vikailmoitusten välitinlaitteille.
Hälytyksensiirron sopimuspohjan saat pyytämällä sähköpostilla osoitteesta turvaliittymat@caverion.com olethan yhteydessä meihin!
Caverion Suomelle on myönnetty turvallisuusalan elinkeinolupa, joka on vaadittu 1.1.2019 alkaen lukitus-, kulunvalvonta- ja rikosilmoitintöitä tekeviltä yrityksiltä. Myös avainhallinta- tai kulunhallintapalvelut vaativat turvallisuusalan elinkeinoluvan. Poliisin sivuilta voit tarkistaa turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijat.
Lisäksi Caverion Suomella on Henkilö- ja yritysarviointi SETI Oy:n myöntämä TU-sertifikaatti. Sertifikaatti kattaa kameravalvonta-, kulunvalvonta-, murtoilmaisu-, paloilmoitin- ja äänievakuointijärjestelmät. Caverionille on myös myönnetty yritysturvallisuuselvitystodistus 12/2018.
Jätä yhteydenottopyyntö niin palaamme sinulle mahdollisimman pian. On aika tehdä merkittäviä valintoja paremman turvallisuuden puolesta.