Raksila swimming hall Oulu, photographer Esa Eirola (for one time use only).jpg Kuva: Raksilan uimahalli, Oulu / © Esa Eirola (kertajulkaisuoikeus)
03.07.2017 Sijoittajauutinen

Oulun kaupunki ja Caverion aloittavat kumppanuuden kiinteistöjen energiatehokkuuden kehittämiseksi

Oulun kaupunki ja Caverion aloittavat kumppanuuden kiinteistöjen energiatehokkuuden kehittämiseksi

Liikelaitos Oulun Tilakeskus on valinnut Caverionin kumppanikseen kehittämään kiinteistöjen energiatehokkuutta. Oulun kaupungin kiinteistöjen taloteknisiä järjestelmiä modernisoidaan ESCO-hankkeilla 3,5 vuotta kestävän sopimuskauden aikana. Toimenpiteet rahoitetaan modernisoinnista syntyvillä energiansäästöillä. Sopimuksen kokonaisarvo Caverionille on noin 4 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä.

”Oulun kaupunki on mukana kunta-alan energiatehokkuussopimuksen uudella kaudella vuosina 2017–2025. Nyt sovittu ESCO-kumppanuus on merkittävä sopimus uusien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kaupungin kannalta on myönteistä, että hanke voidaan rahoittaa energiankulutuksen vähenemisestä syntyvillä säästöillä”, sanoo energia-asiantuntija Johanna Mäkelä Liikelaitos Oulun Tilakeskukselta.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa valittuihin neljään kiinteistöön uusitaan energiatehokkaat valaistukset ja toteutetaan muun muassa lämpöpumppuratkaisuja sekä parannetaan energiatehokkuuteen liittyviä talotekniikan ohjaustoimintoja. Osassa kiinteistöjä parannetaan myös ilmanvaihtojärjestelmiä. Merkittävin energiansäästö saavutetaan Oulun uimahallissa Raksilassa, jossa ilmanvaihdon muutosten lisäksi tehdään lämmöntalteenottojärjestelmät suihku- ja allasvesien käsittelyprosessiin.

Tavoitteena noin 100 000 euron vuosittainen energiasäästö

Oulun kaupungin neljässä kiinteistössä tavoitellaan yhteensä noin 100 000 euron vuotuista energiansäästöä nykytilanteeseen verrattuna. Myös hiilidioksidipäästöjä vähennetään yli 500 tonnia vuodessa. Energiatehokkuusinvestointien ja muutosten jälkeen Caverion vastaa kiinteistöjen energiansäästöstä ja energiatehokkuuden optimoinnista ja antaa kiinteistöille energiansäästötakuun.

”Energiantehokkuutta parantaviin hankkeisiin on Suomessa jo nyt panostettu paljon, ja on hienoa että Oulu liittyy uusiin ESCO-asiakkaisiimme Vantaan ja Jyväskylän kaupungin tavoin. Vuoteen 2020 ulottuvien uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tavoitteiden saavuttamiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi tarvitaan konkreettisia toimia kaikilta kunnilta”, sanoo Caverionin Suomen divisioonajohtaja Ville Tamminen.

Caverion on toteuttanut kunnille ESCO-hankkeita muun muassa Jyväskylässä, Siilinjärvellä, Kuopiossa, Turussa ja Akaassa.  Lisäksi Caverion on toteuttanut myös muissa Pohjoismaissa laajempia ESCO- ja EPC-hankekokonaisuuksia.  ESCO-palvelu sopii kuntien hankkeisiin, joissa hanke voidaan kokonaan tai pääosin rahoittaa sen tuottamilla energian kustannussäästöillä.

Lue lisää palveluistamme julkiselle sektorille

Kuva: Raksilan uimahalli, Oulu / © Esa Eirola (kertajulkaisuoikeus)


Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätietoja:  Kirsi Hemmilä, viestintäpäällikkö, Caverion Suomi, puh. 050 390 0941, kirsi.hemmila@caverion.com  Johanna Mäkelä, energia-asiantuntija, Liikelaitos Oulun Tilakeskus, puh. 044 703 2536,  johanna.makela@ouka.fi 
Tilaa tiedotteet: