Kuopion Kuntolaakson uima-allas

Kuntolaakson liikuntakeskus kokosi kuopiolaiset nauttimaan liikunnasta ja urheilusta

Vuosi sitten valmistunut Kuopion Kuntolaakso on ehtinyt muodostua kuopiolaisten suosimaksi monipuoliseksi liikunnan ja vapaa-ajanviettopaikaksi. Elinkaarimallilla toteutetussa keskuksessa korostuu yhteispeli ja kaupungin kustannusten ennakoitavuus. Tutustu myös hankekehityspäälikkömme Arto Taivassalon mietteisiin jää- ja uimahallirakentamisen tulevaisuudesta ensimmäisessä Kuntolaakso blogissamme.

Kuntolaakso on Kuopion Niiralassa sijaitseva keskus, johon sijoittuu Kuntolaakson uimahalli, legendaarinen jäähalli, jota paikalliset nimittävät Niiralan Montuksi - sekä pysäköintihalli. Syksyllä 2020 valmistunut Kuntolaakso on toteutettu elinkaarimallilla ja Caverion vastaa keskuksen ylläpidosta ja palveluista seuraavat 19 vuotta.

Kävimme jututtamassa Kuopion kaupungin Antti Riekkistä ja Ilja Venäläistä siitä, miten ensimmäinen toimintavuosi on Kuntolaaksossa sujunut.

Antti Riekkinen

Antti Riekkinen toimii Kuopion kaupungin liikuntapaikkapalveluissa työnjohtajana. Hänen työhönsä Kuntolaaksossa kuuluu mm. uinninvalvonnan esihenkilötyö ja palvelusuunnittelun valvominen. Päivittäinen yhteistyö niin asiakkaiden kuin asiakaspalvelua hoitavan KalPa Hockeyn sekä seurojen ja koulujen kanssa on Antin arkea.

”Aina on jotain pientä ja asiakkaiden pyyntöjä, mitä hoitaa, jotta kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olla ja että ratkaisut palvelisivat mahdollisimman montaa asiakasta”, kuvailee Antti hymyssä suin.

Ilja Venäläinen

Liikuntapalvelusuunnittelija Ilja Venäläisen työkuvaan kuuluu kaikkien Kuopion kaupungin yli 700 liikuntapaikan asioiden parissa työskentely. Kuntolaakso onkin ollut viime ajat vahvasti hänen työlistallaan.

”Meillä on vahva tavoite, että Kuntolaakso kannustaisi kaikkia kuopiolaisia liikkumaan. Meneillään olevaan brändityöhömme ’Jokainen liikkuu tavallaan’ kiteytyy Kuntolaakson palvelutarjonta, jossa eri käyttäjäryhmät on pyritty ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon”, Ilja kertoo.

Kävijämäärätavoitteet ylitettiin

Koko liikuntakeskuksen aukioloajan on eletty koronapandemian takia poikkeusaikaa, mutta silti kävijämääräennusteet ylitettiin niin uimahallissa kuin jäähallissakin. Kuntolaakso oli keväällä 2020 kiinni ainoastaan pari viikkoa.

Uimahallin alun huiman 2000 kävijän päivävauhti on tasoittunut noin 1200 kävijään. Kapasiteetti on kuitenkin ollut koko ajan hyvä ja tilaa on riittänyt kaikille. Asiakasprofiilin muuttuminen toi alussa haasteita uimahalliympäristöön. Lasten ja nuorten uimareiden määrä on uudessa hallissa seitsenkertaistunut. Antti kertoo, että suuren suosion saavuttanut kymmenen metrin korkuinen hyppytorni keräsi parhaimmillaan lähes 50 uimarin jonon. 

Aikuisten mieleen on ollut erityisesti monitoimiallas virtuaaliohjattuine vesivoimisteluineen. Eläkeläisille ja riskiryhmille on myös järjestetty omia uintiaikoja, jotta heidät on saatu uudelleen mukaan. Ilja kertoo eläkeläisten olevankaupungin näkökulmasta tärkeä asiakasryhmä, sillä uinti on loistava liikuntamuoto ja tapa terveyden edistämiseen.

Myös jäähallin käyttöaste on korkea ja jäävuorot ovat lähes täyteen varattuja. Jäähallissa tehtiin peruskorjaus, ja hallin toimivuus ja palvelutaso on parantunut huimasti. Nyt iloitaan siitä, että koronarajoituksia on voitu purkaa ja ihmiset pääsevät laajemmin takaisin liikunnan ja kulttuurin pariin. Esimerkiksi viime vuonna liigapelit pelattiin ilman yleisöä. Arjessa rajoitteet eivät ole näkyneet suuresti, sillä seuroja on jäällä koko päivän aamu seitsemästä yhteentoista asti illalla.

Asiakaspalautteen kautta kohti viiden tähden asiakaskokemusta

Alkuvaiheen kiireiden jälkeen uimahallin isot kävijämääräpiikit ovat näkyneet erityisesti lisääntyneenä siivoustarpeena. Antin mukaan yhteistyö ja kommunikaatio kaikkien tahojen välillä on toiminut ja asiat on yleensä saatu hoidettua nopealla aikataululla.

Ensimmäisten kuukausien aikana kerättiin asiakaspalautetta perinteisellä kynä-paperi-tyylillä ja palautteita saatiinkin yli 2000. Kun tavoitteena on viiden tähden asiakaskokemus, on palautteisiin reagoitu nopeasti ja tehty muutoksia käyttäjien tarpeiden ja toiveiden pohjalta. 

”Aina palautteet eivät kuitenkaan mene yksi yhteen ja eri käyttäjäryhmien huomioiminen on välillä kompromissien tekoa, kun jotkut haluavat lämpimämmän saunan ja toiset viileämmän. Pyrimme kuitenkin aina siihen, että hallimme miellyttäisi suurinta osaa käyttäjistä. Suuri kävijämäärä itsessään on nähtävä positiivisena palautteena”,Antti kiteyttää.

Liikuntakeskuksen monipuoliset palvelut kiinnostavat myös muulloin kuin urheilun merkeissä

Myös uimahallia ja jäähallia yhdistävä Ravintola Pelimies sekä KalPan pitämä kahvila ja asiakaspalvelu on otettu hyvin vastaan.  Yhteinen synergia on löytynyt ja kuopiolaiset saapuvatkin nauttimaan liikunnan ja urheilun lisäksi myös muista palveluista. Asiakaskokemukseen vaikuttaa myös uusi pysäköintihalli, jonka kautta kävijät pääsevät suoraan autosta sisälle Kuntolaakson lämpöön oli ulkona millainen myräkkä tahansa.

Elinkaarimalli on tuonut uuden toimintatavan ja parempaa ennakoitavuutta

Kuopion Kuntolaakso toteutettiin elinkaarimallilla, jossa Caverion yhteistyökumppaneineen huolehtii kunnossapidosta ja huollosta 20 vuoden ajan. Usean tahon yhteistyö tuo uusia tapoja kommunikointiin: yhteiset palaverit ja ajantasaisen tiedon välittäminen kaikille meneillään olevista asioista on tärkeää. Kun jokaisen toimijan rooli on alun jälkeen selkiytynyt, joustava toimintatapa ja sujuva viestintä sekä yhteinen sävel on löytynyt kulissienkin takana.  

Kuntolaakso on vasta elinkaarensa alussa, kun uusi uimahalli ja täysin modernisoitu jäähalli ovat olleet toiminnassa vasta vuoden. Pitkän tähtäyksen kunnossapitosuunnitelman (PTS) mukaan tulossa on kuitenkin säännöllisiä ylläpito- ja korjaustöitä.

Elinkaarimallin sopimusrakenteeseen kuuluu, että vuokra- ja ylläpitokustannukset budjetoidaan koko 20 vuoden sopimuskauden ajalle. Tämä helpottaa merkittävästi Kuopion Kaupungin budjetointia, kun kustannuksissa ei tule yllätyksiä vaan ne voidaan ennakoida pitkälle tulevaisuuteen.

”Olemme ylpeitä Kuntolaakson kokonaisuudesta. Kuopiolaiset arkiliikkujat ovat pääkäyttäjäryhmämme, mutta pystymme järjestämään niin uimahallissa kuin jäähallissakin valtakunnallisia huippukilpailuja ja korkean tason pelejä”, Ilja hehkuttaa ja jatkaa ”Kesällä 2021 saimme paljon kehuja siitä, että uinnin SM-kisojen aikana urheilijat pystyivät valmistautumaan suoritukseensa jäähallin tiloissa kuuman ja kostean uimahallin sijaan.” 

Kuopion Kuntolaakso: https://liikkuvakuopio.fi/liikuntapaikat/uimahalli/kuntolaakson-uimahalli/ 

Kurkkaa myös asiakaskokemustarinamme Kuopion Kuntolaaksosta täältä: https://www.youtube.com/watch?v=J3IsxjMrGMg&t=4s 

 

 
 

Aiheeseen liittyvät muut sisällöt