Älykkäiden kaupunkien rakennuksia voidaan hallita etänä mistä tahansa käsin

Kasvavat kaupungit koostuvat tuhansista yksittäisistä rakennuksista, aina voimalaitoksista toimistoihin, koteihin ja kauppoihin. Nykyäänkin, suurin osa rakennuksista on yksilöllisesti hoidettuja; tämä tarkoittaa, että huolto suoritetaan ennalta määritetyn aikataulun mukaisesti, (riippumatta siitä, tarvitseeko laite huoltoa vai ei). Yhdistämällä kiinteistötekniset järjestelmät etähallintakeskukseen, asiantuntijat voivat valvoa rakennusta, ja näin voimme hallita rakennuksiamme entistä tehokkaammin. Etähallinta vähentää käyttö- ja ylläpitokustannuksia, sekä varmistaa erinomaiset olosuhteet.


Kolme tapaa parantaa rakennuksen suorituskykyä etäpalveluiden avulla:

 
Parempi hyvinvointi

Enemmän hyvinvointia

Teknisten järjestelmien viat tai poikkeamat voidaan havaita ja korjata kiinteistövalvomosta etähallinnan avulla ennen kuin asukkaat kärsivät esimerkiksi huonosta sisäilman laadusta tai lämpötilan vaihteluista.

Päästöjen vähentäminen

Vähemmän päästöjä

Rakennukset synnyttävät jopa 40 % kaikista CO2-päästöistämme. Tekoälyyn perustuva analytiikka ja energia-asiantuntijoiden suorittama reaaliaikainen seuranta auttavat optimoimaan energiatehokkuutta sekä energian tuotantoa ja varastointia.

Kustannustehokkuus

Kustannustehokkuutta

Kalliita huoltokäyntejä voidaan vähentää tarkistamalla hälytykset etähallintakeskuksessa ja lähettämällä asiantuntija paikalle vain tarvittaessa.


 

Etähallintapalvelut osana ennaltaehkäisevää huoltoa

82 % laitteiden vioista on satunnaisia ja 20-40 % huoltokäynneistä on ennalta suunnittelemattomia. Tarvitsemme ratkaisun, jolla voidaan parantaa rakennuksen suorituskykyä yhdistettynä ennaltaehkäisevään huoltoon.

Kun rakennus on liitetty etähallintakeskukseen, sen data tallennetaan. Tallennettu dataa voidaan verrata tuhansien muiden rakennusten datan kanssa. Automaattiset hälytykset ilmoittavat poikkeamista, ja talotekniset asiantuntijat valvovat dataa mahdollisten poikkeamien ratkaisemiseksi. Etähallintakeskuksen älykkäiden ratkaisuiden yhdistäminen älykkäiden järjestelmien ennaltaehkäisevään kunnossapitoon on osa hyvää omaisuudenhallintaa ja auttaa alentamaan elinkaarikustannuksia.

Palais quartier Frankfurt

 

Tärkeimmät edut

Nopeampi vasteaika tarkoittaa, että useimmat häiriötilanteet voidaan ratkaista välittömästi niiden ilmetessä. Nopea reagointi voi olla ratkaisevan tärkeää esimerkiksi ajan tai lämpötilan suhteen herkille laitteille, ja sillä on tärkeä merkitys brändisi maineen kannalta.

Yli 90 % rakennusten hälytyksistä voidaan korjata etänä ilman, että huoltomiestä tarvitsee lähettää paikalle.

Tuhansien rakennusten vertailutietoja voidaan käyttää olosuhteiden ja energiatehokkuuden optimointiin.

Kunnossapitotöiden tarve voidaan havaita aikaisemmin ja kunnossapito voidaan ajoittaa niin, että sen vaikutus liiketoimintaan on mahdollisimman pieni.

Vaikka jokaista sijaintia valvotaan yksilöllisesti, rakennusautomaation lainalaisuuksia voidaan soveltaa samankaltaisiin rakennuksiin. Säädöt voidaan tehdä samanaikaisesti kaikkiin kiinteistöihin.

Rakennustasi voidaan valvoa, säädellä ja toimintaa turvata ilman ihmisen läsnäoloa paikan päällä.

 

Tekoäly ja rakennustietojen asiantuntija-analyysi

Kun rakennus on yhdistetty etähallintakeskukseen, sekä tekoäly että ihmisasiantuntijat voivat analysoida rakennuksen dataa. Analysointi auttaa löytämään toimenpiteitä kiinteistön arvon parantamiseksi.

Tekoäly on hyödyllinen esimerkiksi kysyntäjouston käytössä. Tekoäly voi määrittää, miten rakennus reagoi puhtaan energian hinnan ja saatavuuden muutoksiin.

Asiantuntija-analyysi auttaa löytämään tietoa sekä päivittäisen kunnossapidon optimoimiseksi että koko rakennussalkkua koskevan strategisen päätöksenteossa.

Caverionin toimistorakennus

Tutustu älykkäisiin ratkaisuihin ja palveluihimme:

 

Tai jätä yhteydenottopyyntö.

Jätä yhteydenottopyyntö