Caverion Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2018

Caverion Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 26.3.2018 Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2017 sekä myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti myös taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta, hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista, tilintarkastajan valinnasta ja palkkioista sekä hallituksen valtuuttamisesta yhtiön omien osakkeiden hankintaan ja päättämään osakeanneista. Kaikki päätökset tehtiin ilman äänestystä.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on luettavissa yhtiön internet-sivuilla osoitteessa caverion.fi/yhtiokokous viimeistään 9.4.2018.

Osingonmaksu

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen, jonka mukaisesti tilikaudelta 2017 ei makseta osinkoa.

Hallituksen kokoonpano

Yhtiön hallitukseen valittiin puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Michael Rosenlew, varapuheenjohtajaksi Markus Ehrnrooth sekä hallituksen jäseniksi Jussi Aho, Joachim Hallengren, Thomas Hinnerskov, Antti Herlin, Anna Hyvönen ja Mats Paulsson toimikaudelle, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallituksen palkkiot

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot säilyvät muuttumattomina, eli hallitukselle maksetaan palkkiota seuraavasti:

  • puheenjohtajalle 6 600 euroa/kk (79 200 euroa/vuosi)
  • varapuheenjohtajalle 5 000 euroa/kk (60 000 euroa/vuosi)
  • jäsenille 3 900 euroa/kk (46 800 euroa/vuosi).

Lisäksi jokaiselta hallituksen ja sen valiokuntien kokoukselta maksetaan kokouspalkkiona 550 euroa. Mahdolliset matkakulut korvataan Verohallinnon hyväksymien verovapaiden matkakulukorvauksia koskevien periaatteiden mukaisesti.

Tilintarkastajan valinta ja palkkio

Tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy valittiin tilintarkastajaksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Tilintarkastajan palkkio maksetaan Caverionin hyväksymän laskun mukaan.

Omien osakkeiden hankinta ja/tai pantiksi ottaminen

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään Caverionin omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Hallitukselle myönnetty valtuutus käsittää enintään 12 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisen yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa.

Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Aikaisempi varsinaisen yhtiökokouksen 17.3.2017 antama valtuutus päättyy samalla.

Osakeannit

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeanneista hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutus voidaan käyttää kokonaan tai osittain antamalla enintään 12 000 000 Caverionin osaketta yhdessä tai useammassa osakeannissa. Hallitus voi myös päättää osakeanneissa annettavien osakkeiden luovuttamisesta osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen suunnatusti. Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä osakkeita annetaan. Valtuutusta voidaan käyttää muun muassa pääomarakenteen kehittämiseksi, omistuspohjan laajentamiseksi, vastikkeena yrityskaupoissa tai yhtiön hankkiessa liiketoimintaansa liittyvää omaisuutta ja kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi. Osakeanneissa osakkeita voidaan antaa merkittäviksi maksua vastaan tai maksutta. Anti voidaan kohdistaa myös yhtiölle itselleen osakeyhtiölain rajoitusten mukaisesti. Valtuutus sisältää hallitukselle oikeuden määrätä osakeantien ehdoista ja toimenpiteisiin liittyvistä seikoista osakeyhtiölain mukaisesti, mukaan lukien oikeuden päättää, kirjataanko mahdollinen merkintähinta kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan pääoman rahastoon vai osakepääoman korotukseksi.

Antivaltuutus sisältää valtuutuksen päättää yhtiön hallussa olevien sekä mahdollisesti hankittavien omien osakkeiden luovuttamisesta. Tämän valtuutuksen kohteena on enintään 12 500 000 osaketta. Hallitus oikeutettiin päättämään tällaisten luovutusten tarkoituksesta ja ehdoista.

Valtuutus on voimassa 31.3.2019 saakka. Aikaisempi varsinaisen yhtiökokouksen 17.3.2017 antama valtuutus päättyy samalla.

Hallituksen päätökset valiokuntiensa kokoonpanosta

Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa keskuudestaan valiokuntiinsa seuraavat jäsenet:

  • Henkilöstövaliokunta: puheenjohtaja Michael Rosenlew, Jussi Aho, Joachim Hallengren, Antti Herlin, Anna Hyvönen.
  • Tarkastusvaliokunta: puheenjohtaja Markus Ehrnrooth, Thomas Hinnerskov, Mats Paulsson, Michael Rosenlew.

Kuvaus valiokuntien tehtävistä ja niiden työjärjestykset ovat luettavissa osoitteessa caverion.fi/sijoittajat/hallinnointi.

Yhdistetty Rekisteri- ja tietosuojaseloste