Juha-Vesanen-Caverion.jpg
20.08.2024 Lehdistötiedote

Juha Vesanen johtamaan Caverionin kiinteistöteknisiä palveluita Itä-Suomessa

Teknisten palvelujen markkinajohtaja Caverionilla on Itä-Suomessa noin 350 kiinteistötekniikan asiantuntijaa. Kiinteistöteknisten palveluiden johtoon alueella on nimitetty 1.8. alkaen Juha Vesanen (DI). Vesasella on 20 vuoden kokemus erilaisista johto-, kehitys- ja projektitehtävistä. Hän palaa Caverionille Kiwa Inspectalta.

"Juha Vesanen tulee nyt jatkamaan aiemmin Kaakkois-Suomessa aloittamaansa vahvaa liiketoiminnan kannattavuuden ja kasvun parantamista. Meillä on alueella paljon myös teollisia asiakkaita, ja tämä on erinomainen tilaisuus Caverionille kasvaa asiakkaiden kanssa ja kehittää palveluitamme Vesasen johdolla", kuvaa Ville Tamminen, Caverionin toimitusjohtaja Suomessa.

Itä-Suomen kiinteistötekniikan palvelualue kattaa Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä- ja Pohjois-Karjalan sekä Etelä- ja Pohjois-Savon alueet.

"Caverionilla on Itä-Suomessa hyviä kumppanuuksia, korkea työturvallisuus ja sitoutunut henkilöstö. Tälle pohjalle on hieno lähteä yhdessä rakentamaan, ja itse palaan erittäin mielelläni tuttuun työyhteisöön. Alueen asiakkailla on kova tahtotila kehittää esimerkiksi infrastruktuuria, puhtaan energian hyödyntämistä sekä eri alojen tutkimusta. Lisäksi muut teollisen mittakaavan investoinnit alueelle antavat kiinnostavia mahdollisuuksia, vaikka yleinen markkinatilanne on osin haastava", sanoo Juha Vesanen, Caverionin Itä-Suomen liiketoimintaryhmän johtaja.

Asiantuntijapalveluita sekä kiinteistöteknisiä ja teollisuuden palveluita tarjoava Caverion yhdistyi tänä vuonna Assemblinin kanssa. Suomen markkinalla yhtiö jatkaa nimellä Caverion.

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätietoja: Juha Vesanen, Itä-Suomen liiketoimintaryhmän johtaja, Caverion (yhteys viestinnän kautta: Susanna Hietanen, Senior Communications Manager, susanna.hietanen@caverion.com, puh. 050 3595 701)
Tilaa tiedotteet: