20.12.2023 Artikkeli

Caverion tuo talotekniikan osaamisen vaativiin ja laajoihin hankkeisiin

 

Suomessa on toteutettu viime vuosina mittavia sairaalahankkeita, joissa talotekniikalle on erityiset vaatimukset. Isot ja vaativat hankkeet kasvattavat toteuttajiensa kyvykkyyttä toimia missä tahansa erityisosaamista edellyttävissä hankkeissa.

 

Caverion on vastannut taloteknisten ratkaisujen sekä turva- ja viestintätekniikan toteutuksesta ja suunnittelun ohjauksesta lukuisissa laajoissa hankkeissa. Merkittävimpiä näistä ovat olleet viime vuosina toteutetut Oulun uuden yliopistollisen sairaalan ja Kainuun uuden sairaalan rakennushankkeet.

 

Isoista rakennushankkeista sairaalahankkeet ovat vaativimpien joukossa. Ne eroavat esimerkiksi kouluhankkeista erilaisten järjestelmien ja vaatimusten määrässä. Puhdastilat, hoidolliset toimenpiteet ja sairaalalaitteet tuovat omat rajoitteensa suunnittelulle, ja lisäksi erilaisten järjestelmien yhteensovittaminen saattaa olla haastavaa.

 

Oulun yliopistollinen sairaala tulevaisuuden potilashoidon vaatimuksiin suunniteltu älykäs sairaala

 

Oulun yliopistollisen sairaalan B-rakennuksen kehitysvaihe alkoi vuonna 2019 osana Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -uudistamisohjelmaa. Vanhan sairaalan rinnalle rakennettiin uusi sairaala, johon suunniteltiin tilat muun muassa päivystykselle, leikkaussaleille ja synnytyspalveluille. Caverion toteutti sairaalan B-rakennukseen kaikki talotekniset järjestelmät rakennusautomaatiota lukuun ottamatta.

 

“Vanha sairaala oli elinkaarensa päässä. Tämän päivän sairaalavaatimukset ja hoitotoimenpiteet ovat muuttuneet niin paljon, että niitä varten tarvitaan uudenlaisia kiinteistöjä”, kertoo Pohjois-Suomen aluepäällikkö Tuomas Alatalo Caverion Suomesta.

 

Uuden B-rakennuksen käyttöönotto on edennyt vaiheittain joulukuusta 2023 alkaen. Nyt käynnissä ovat järjestelmätestaukset ja yhteiskoekäytöt, joiden aikana tehdään yli 350 toimintakoetta.

 

Hyvä hankesuunnittelu avainasemassa

 

Oulun yliopistollisen sairaalan rakentamiseen oman haasteensa toi vieressä ympärivuorokautisesti toimiva vanha sairaala, jonka toiminta ei saanut keskeytyä missään vaiheessa rakentamisen aikana. Lisäksi hankkeen toteutustavaksi valittiin tahtituotanto, joten rakentaminen toteutettiin poikkeuksellisen ripeässä aikataulussa.

 

Hankkeen aikana maailmaa mullistivat sekä korona että Ukrainan sota. Nämä toivat mukanaan kustannuspaineita, materiaalien toimitushaasteita ja muutoksia työskentelytapoihin. Haasteet selätettiin kuitenkin hyvän yhteistyön ja suunnittelun avulla.

 

“Yhdessä tilojen käyttäjän ja suunnitteluryhmien kanssa tiiviisti työskennellen ja toisiamme kuunnellen pääsimme tavoiteltuun lopputulokseen. Sitä on allianssityö parhaimmillaan”, Alatalo kertoo.

 

Caverionin hankekehitys oli mukana projektissa aina suunnittelun alkuvaiheesta toteutukseen asti. Caverionin vahvuus hankkeessa oli noin 250 työntekijää, joista 40 oli toimihenkilöitä ja loput asentajia.

 

“Tällainen hankemuoto vaatii paljon toimihenkilötyötä, mitä ei välttämättä tule heti ajatelleeksi. Meillä oli koko talon asiantuntijoiden osaaminen käytössä”, Alatalo kertoo.

 

OYS-2023.jpg

Näkymiä sisätiloista, OYS2030, B-rakennus

Ykkössija kestävän kehityksen kilpailussa

OYS 2030 -uudistamisohjelma palkittiin lokakuun 2023 lopulla ykkössijalla kansainvälisessä IHF Awards 2023 -kilpailussa. Kilpailuun osallistui yli 500 hanketta 43 eri maasta. OYS 2030 palkittiin kategoriassa, jossa oli mukana kestävää kehitystä ja ekologisuutta edistäviä hankkeita. 

 

Uudessa sairaalassa onkin kiinnitetty erityistä huomiota energiatehokkuuteen ja ympäristöystävällisiin ratkaisuihin. Energiakustannuksissa tavoitellaan noin 30–40 prosentin säästöjä vanhaan sairaalaan verrattuna.

 

“Caverion pystyy tuomaan energiatehokkuuden erityisosaamista erilaisiin hankkeisiin. Osaamme kääntää energia-asiantuntemuksen kustannustietoudeksi ja sisällyttää sen niin suunnitteluun, hankintaan kuin tuotantoonkin”, Alatalo kertoo.

 

“Valitsemme kuhunkin kohteeseen tehokkaimman ratkaisun. Näin saavutetaan halutut energia- ja kustannusarvot sekä toiminnalliset tavoitteet”, hankekehityspäällikkö Arto Paaso Caverion Suomesta jatkaa.

 

Kainuun sairaalasta saadut kokemukset hyötykäyttöön OYS:ssa

 

Ennen OYS 2030 -hanketta Caverion toteutti kaikki talotekniset järjestelmät Kainuun uuteen sairaalaan. Rakentaminen alkoi vuonna 2017, ja se saatiin päätökseen syksyllä 2021.

 

Taloteknisten järjestelmien kokonaistoimitukseen sisältyi muun muassa

Caverionin oma automaatiojärjestelmä, kulunvalvontajärjestelmä ja paloilmoitinjärjestelmä. Hankkeen luovutuksen jälkeen yhteistyö on jatkunut järjestelmien huollon, ylläpidon ja seurannan merkeissä.

 

Kainuun allianssihankkeesta saatua kokemusta päästiin hyödyntämään OYS-projektissa niin suunnittelun, hankinnan, tuotannon kuin resurssien määrän arvioinnin osalta. Molemmissa projekteissa voitiin hyödyntää samoja alihankkijoita.

 

Lisäksi ennen Oulun sairaalahankkeen alkamista Caverion toteutti talotekniikan OYS Konsti -kehitysvammapalvelujen osaamiskeskukseen, joka liittyi OYS 2030 -hankkeeseen.

 

“Kyllä tällaisissa valtavissa projekteissa parasta on se, kun palveluntuottajat yhdessä miettivät ja vievät asioita eteenpäin. Aikatauluttamisen ja töiden yhteensovittamisen merkitys korostuu erityisesti sairaalarakentamisessa, jossa talotekniikan määrä on huomattava”, Alatalo sanoo.

 

Toimivin ja kustannustehokkain lopputulos syntyy yhteistyönä

 

Oulun ja Kainuun sairaalahankkeet olivat molemmat allianssihankkeita. Allianssimallissa hankkeen tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat vastaavat yhdessä suunnittelusta ja toteutuksesta. Riskit ja hyödyt jakaantuvat osapuolten kesken. Allianssimalli sopii erityisesti haastaviin ja erityisosaamista vaativiin hankkeisiin.

 

Sairaalahankkeiden lisäksi Caverion on toteuttanut allianssimallilla tie- ja tunnelihankkeen sekä Syvälahden monitoimitalon Turussa ja Keravanjoen monitoimitalon Keravalla.

 

“Yhteistoiminnallinen urakkamuoto on nykyaikainen tapa toteuttaa isoja hankkeita. Sillä tavalla saadaan paras ja kustannustehokkain lopputulos. Allianssi on yksi vaihtoehto, mutta yhteistyömalleja on muitakin. Esimerkiksi OP Ryhmän Pohjola Sairaalat Oulussa ja Tampereella, joihin toimitimme talotekniikan, toteutettiin projektijohtourakkana”, Paaso kertoo.
 

“Yhteistyömallista tai kohteesta riippumatta sanoisin, että meiltä löytyy kokemus, osaaminen ja henkilökunta kaikkeen, mitä Suomessa rakennetaan.”

 

Katso video

 

 

Caverionilta sairaalan erityistarpeisiin räätälöityä talotekniikkaa

 

  • Caverion toteutti OYS:iin sairaalaympäristöä palvelevia ratkaisuja, kuten älykaappilukitusjärjestelmän, jätejärjestelmän, sairaalakaasuputkistot, kulunvalvonnan ratkaisut, turvajärjestelmät, hoitajakutsujärjestelmän, AV-järjestelmän, viranomaisverkon, leikkaus- ja kuvantamissalit, lääkkeiden valmistusapteekin sekä ympäristöystävällisen hiilidioksidipohjaisen jäähdytysjärjestelmän.
  • Hankkeen kokonaispinta-ala oli n. 75 000 m2, ja sopimuksen arvo Caverionille yli 100 miljoonaa euroa.
  • Caverionin kumppaneina allianssissa olivat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin lisäksi Skanska Talonrakennus Oy, Siemens Osakeyhtiö sekä Tierna-ryhmä, jonka muodostavat A-lnsinöörit Oy, arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy, Lukkaroinen Arkkitehdit Oy, UKI Arkkitehdit Oy ja Granlund Oy.

 

 

Caverionin toteuttamia sairaalahankkeita
 

  • OYS 2030 yliopistosairaala Oulu B-allianssi (LVISA+SPR), valm. 2023
  • KYS yliopistosairaala Kuopio (LVISA), 2022
  • HUS Siltasairaala Helsinki (sähköurakka), 2022
  • Kainuun uusi sairaala (LVISA+SPR), 2021
  • Seinäjoen keskussairaala, M-talo (sähköurakka), 2021
  • TYKS T3-sairaala Turku (LVIS), 2021
  • Nova keskussairaala Jyväskylä (sähköurakka), 2020
  • Pohjola Sairaala Oulu (LVISA), 2017
  • Pohjola Sairaala Kuopio (LVISA), 2017
  • Pohjola Sairaala Tampere (LVISA), 2016
  • HUS Kolmiosairaala Helsinki (LVI), 2010

 

Kuvat: OYS2030-hanke ja Skanska

 

Etsitkö kumppania hankkeeseen? Asiantuntijamme auttavat sinua toteuttamaan hankkeesi sen koko elinkaaren vaatimukset huomioiden. Tarjoamme kohteeseen parhaiten sopivat kiinteistötekniset järjestelmät ja varmistamme kokonaisuuden toimivuuden. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tilaa tiedotteet: