Energiacaveri Nuumäen päiväkodissa
19.01.2022 Artikkeli

"Hei, olen J-P ja olen teidän Energiacaverinne"

Kuvateksti: Vuonna 2016 valmistunut Nuumäen päiväkoti on sadas Espoon kiinteistö, joka on liitetty etähallinnan piiriin ja energiankulutusseurantaan. Energiansäästöstä keskusteltiin lasten kanssa Nuumäen päiväkodissa. Kuva: Espoon Tilapalvelut-liikelaitos


Espoon kaupungin kumppanina kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa toimii Caverion. Kiinteistöjen energiankulutuksen seurannalla ja etähallinnalla pystytään pienentämään kaupungin energiankulutusta. Espoon tavoitteena onkin liittää palvelun piiriin kaikki kiinteistöt, jotka ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan liitettävissä etähallintaan.


Viherlaaksossa sijaitsevassa Nuumäen päiväkodissa tunnelma tiivistyy, kun ryhmä viskarilaisia keskittyy kuuntelemaan Caverionin energia-asiantuntija J-P:n kertomusta, miten lämpö sekä raikas sisäilma syntyvät päiväkotirakennukseen.

J-P kertoo lapsille, kuinka päiväkodin lämmittämiseen ja raikkaan ilman kierrättämiseen tarvitaan energiaa, jota saadaan esimerkiksi metsästä tai auringosta. Rakennuksia tulee myös pitää hyvässä kunnossa, etteivät ne kuluta liikaa energiaa ja näin tuhlaa tai tuhoa luontoa. Lapset ovat innolla mukana ja hoksaavat, että metsä on tärkeä myös siksi, että monet eläimet asuvat siellä. 

Koska J-P on Energiacaveri, hänen tehtävänsä on huolehtia siitä, että Nuumäen päiväkodin sisätiloissa kaikilla on hyvä olla: on sopivan lämmintä ja ilma on raikasta hengittää.

Nähdäksesi tämän sisällön meidän pitää pyytää sinua sallimaan markkinointievästeiden käyttö.
Salli markkinointievästeet täällä.


Etähallinnalla säästetään energiaa

Espoon kaupungin kumppanina kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa toimii Caverion. Kiinteistöjen energiankulutuksen seurannalla ja etähallinnalla pystytään pienentämään kaupungin energiankulutusta. Espoon tavoitteena onkin liittää kaikki kiinteistöt, jotka ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan liitettävissä etähallinnan piiriin.

”Etähallinnan avulla pystymme seuraamaan reaaliaikaisesti kiinteistöjemme energiankulutusta. Pystymme myös tarkistamaan vaikkapa eri huoneiden lämpötiloja ja tarvittaessa pyytämään kiinteistönhoitajaa käymään paikan päällä”, Espoon Tilapalvelujen kiinteistöpalvelupäällikkö Leif Ilander sanoo.

Vuonna 2016 valmistunut Nuumäen päiväkoti on sadas Espoon kiinteistö, joka on liitetty Caverionin etähallinnan piiriin ja energiankulutusseurantaan. Energiacaverina toimiva J-P eli Jussi-Pekka Krankkala esitteli energiansäästöä marraskuun alussa Nuumäen päiväkodissa. Hän toimii yhteistyössä Espoon Tilapalvelujen kanssa ja vastaa Caverionin tuottamasta kokonaispalvelusta, johon sisältyy kiinteistöjen energianseuranta, etähallinta ja kiinteistöjen energiakatselmukset.  

”Koen, että olemme espoolaisten kanssa kollegoita yhteisen asian äärellä, ja meidän yhteisiä asiakkaitamme ovat kaikki Espoon kiinteistöjen käyttäjät, vaikkapa Nuumäen päiväkodin lapset ja henkilökunta. Kun teen Espoolle töitä, ajattelen paidassani olevan Espoon logon Caverionin logon sijasta”, kertoo Jussi-Pekka yhteistyöstään.

Energiansäästö on lasten leikkiä

Marraskuisen lasten kanssa vietetyn energiatuokion aikana lapset pelasivat myös energiapeliä, jossa opitaan säästämään lämpöä, vettä ja sähköä. Lapset osasivat taitavasti tunnistaa leikkikodin huoneista energiaa käyttäviä laitteita ja tilanteita, joissa energiaa meni hukkaan.

Kiinteistöjen energianhallintapalveluilla säästetään paljon energiaa ja rahaa. Samalla valvonnalla varmistetaan, että kaupungin kiinteistöissä lapsilla ja aikuisilla on hyvät oltavat niin lämpötilojen kuin sisäilman raikkaudenkin osalta.

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätiedot:
Ville Posti, yksikönpäällikkö, Asiantuntijapalvelut, Caverion Suomi,
ille.posti@caverion.com, puh. +358 40 182 8044

Jussi-Pekka Krankkala, energia-asiantuntija, Caverion Suomi,
jussi-pekka.krankkala@caverion.com, puh. +358 50 577 0931

Kirsi Hemmilä, viestintäpäällikkö, Caverion Suomi,
kirsi.hemmila@caverion.com, puh. +358 50 390 0941

Tilaa tiedotteet: