22.02.2021 Sijoittajauutinen

Uuden sukupolven oppimisympäristö tulevaisuuden tekijöille – Caverion ja Fira toteuttavat Helsinkiin uuden kampuksen elinkaarihankkeena

Caverion on allekirjoittanut Helsingin kaupungin kanssa sopimuksen Stadin ammatti- ja aikuisopiston Myllypuron kampuksen elinkaarihankkeen toteuttamisesta yhdessä Firan kanssa. Sopimuksen arvo Caverionille on noin 13 miljoonaa euroa ja Firan osuus noin 22 miljoonaa euroa. Kampus on laajuudeltaan noin 9 700 bruttoneliömetriä. Fira vastaa uudisrakennuksen suunnittelusta ja rakentamisesta ja Caverion talotekniikan kokonaistoimituksesta suunnitteluineen.

Rakennus valmistuu kesällä 2023, minkä jälkeen Caverion vastaa 20 vuotta kiinteistön huollosta ja kunnossapidosta sekä tavoitteen mukaisesta energiankulutuksesta. Kyseessä on Suomessa ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettava ammattiopisto.

 PR Arkkitehdit Oy

"Kaupungin tavoitteena on luoda maailman fiksuin rakennusalan kampus, joka on kansainvälisestikin kiinnostava. Nyt rakennettava kampus muodostaa Metropolian kampuksen kanssa täysin uudenlaisen rakennusalan osaamiskeskittymän, jossa tulevaisuuden työnantajat ja -tekijät kohtaavat. Olemme tästä erittäin innoissamme, sillä tällä on laajempaakin merkitystä kotimaisen rakennusalan kehitykselle. Uuden tiedon, tutkimuksen ja käytäntöjen myötä saadaan parannettua rakentamisen menetelmiä ja laatua sekä hyödynnettyä digitalisaatiota", kertoo Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen.

Kampus toimii rakentamisen ja talotekniikan oppimisympäristönä

Stadin ammatti- ja aikuisopiston Myllypuron kampuksella opiskellaan rakennus- ja talotekniikkaa. Tilojen valmistuttua noin 1100 opiskelijaa aloittaa siellä rakennusalan tai talotekniikan perustutkintoon tähtäävät opintonsa. Itse rakennus toimii osana oppimisympäristöä, kun opiskelijat pääsevät perehtymään rakennus- ja talotekniikan järjestelmiin, jotka ovat osin näkyvissä lasiseinien takana. Tekniikkaan ja materiaaleihin liittyvää tietoa voidaan tuottaa havainnollisesti opiskelijoiden käyttöön. Tulevat ammattilaiset pääsevät konkreettisesti perehtymään myös kiinteistön rakennusautomaatioon, kun Caverionin SmartView-järjestelmästä tuodaan kiinteistöä koskevaa ajantasaista tietoa kampuksen omaan info-TV-järjestelmään.

"Meille on erittäin mieluista päästä rakentamaan ja ylläpitämään kampusta oman alamme tulevaisuuden tekijöille. Olen vakuuttunut siitä, että heille syntyy erinomaiset puitteet saada hyvät valmiudet ammattiinsa ja päästä perehtymään alamme moderniin teknologiaan omassa opinahjossaan. Elinkaarihankkeessa korostuu toteuttajien yhteistyö ja olemmekin yhdessä Firan kanssa kehittäneet hyviä ratkaisuja hankkeen toteutukseen", Caverion Suomen divisioonajohtaja Ville Tamminen sanoo.  

"Kyseessä on ensimmäinen elinkaarihankkeemme, jota lähdemme suurella innolla toteuttamaan yhteistyössä Caverionin ja Helsingin kaupungin kanssa. Koulun rakentaminen rakentajille tuntuu erityisen mieluisalta tehtävältä ja on luontevaa jatkoa hyvälle yhteistyölle, jota olemme Caverionin kanssa tehneet lukuisissa hankkeissa. Tuomme tähän hankkeeseen myös moderneimmat digitaaliset työkalut, joilla varmistamme laadukkaaseen dataan perustuvan tiedolla johtamisen ja hankkeen onnistumisen", Fira Oy:n toimitusjohtaja Jari Koivu sanoo.

Energiatehokkuus ja uusiutuvien energialähteiden käyttö huippuluokkaa

Rakennus suunnitellaan ja toteutetaan A-energialuokkaan ja suomalaisen RTS-ympäristöluokituksen 4 tähden tasoon. Kiinteistön teknisten järjestelmien energiatehokkuus on korkeaa tasoa ja yli 15 % kiinteistön kokonaisenergiantarpeesta tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä. Rakennukseen tulee viherkattoja ja energiantuotannossa käytetään myös aurinkosähköä ja lämpöpumpputekniikkaa. Lue lisää elinkaarihankkeistamme

 

Havainnekuvat: 

P&R Arkkitehdit Oy


Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätiedot: Ville Tamminen, divisioonajohtaja, Caverion Suomi, ville.tamminen@caverion.com, puh. +358 50 390 0129 Jari Koivu, toimitusjohtaja, Fira Oy, jari.koivu@fira.fi, puh. +358 40 502 4268 Kari Pehkonen, Projektinjohtaja, Kaupunkiympäristön toimiala, Helsingin kaupunki, puh. 09 310 31813, kari.pehkonen@hel.fi Maria Sarkkinen, ammatillisen koulutuksen päällikkö, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, Helsingin kaupunki, puh. 09 310 23149, maria.sarkkinen@hel.fi
Tilaa tiedotteet: