08.11.2018 Pörssitiedote

Muutos Caverion-konsernin johtoryhmään: Frank Krause Saksan divisioonan johtoon

Muutos Caverion-konsernin johtoryhmään: Frank Krause Saksan divisioonan johtoon  

Werner Kühn, Caverion Saksan nykyinen divisioonajohtaja, luovuttaa tehtävänsä Frank Krauselle, Saksan divisioonan nykyiselle Palvelut-liiketoiminnan ja Myynnin vetäjälle, kuluvan tilikauden lopussa. Werner Kühn on vastannut Caverion Saksan toiminnasta neljä vuotta. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään vuoden 2018 loppuun asti ja tämän jälkeen sisäisenä konsulttina kesäkuun 2019 loppuun asti.

Frank Krause, joka on ollut Caverion Saksan johtoryhmän jäsen vuodesta 2015 lähtien, tulee Wernerin seuraajaksi 1.1.2019 alkaen. Frank Krause on kansainvälisesti kokenut johtaja, jolla on näyttöä ja useiden vuosien johtamiskokemusta lukuisista tehtävistä. Frank Krause raportoi toimitusjohtaja Ari Lehtorannalle ja kuuluu konsernin johtoryhmään.

Toimitusjohtaja Ari Lehtoranta kommentoi: “Wernerin johdolla yhtiö on asemoinut itsensä uudelleen Saksassa. Palvelut-liiketoimintamme on kasvanut ja olemme tehneet toimenpiteitä projektiliiketoimintamme tulevien riskien minimoimiseksi. Werner on yhdessä tiiminsä kanssa luonut puitteet kasvulle erittäin haastavana aikana. Haluan kiittää Werneriä koko Caverionin puolesta hänen erinomaisesta työstään ja henkilökohtaisesta sitoutumisestaan.”  

Frank Krausen CV ja valokuva ovat saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa: http://www.caverion.fi/sijoittajat/hallinnointi/johtoryhma.

Liite: Caverionin organisaatio 1.1.2019 alkaen (englanniksi)

CAVERION OYJ

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.caverion.fi

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätietoja: Ari Lehtoranta, toimitusjohtaja, yhteydet markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Alakuijalan kautta, puh. 040 8400 251, paivi.alakuijala@caverion.com Milena Hæggström, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 5581 328, milena.haeggstrom@caverion.com
Tilaa tiedotteet: