25.06.2015 Sijoittajauutinen

Caverion toteuttaa EPC-energiansäästöhankkeen Mossin kunnalliselle kiinteistöyhtiölle Norjassa

Caverion toteuttaa EPC-energiansäästöhankkeen Mossin kunnalliselle kiinteistöyhtiölle Norjassa

Caverion on allekirjoittanut sopimuksen norjalaisen Mossin kunnan kanssa elinkaarihankkeen toteuttamisesta EPC (Energy Performance Contracting) -mallilla. EPC on energiansäästösopimusmalli, jossa Caverion analysoi kunnan kiinteistökannan sekä toteuttaa toimenpiteitä sen energiankulutuksen ja ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Sopimuksen arvoa ei julkisteta.

Hanke kattaa 34 julkista rakennusta Mossin kunnassa. Rakennusten kokonaispinta-ala on noin 91 000 m2. Tavoitteena on pienentää kyseisten kiinteistöjen energiankulutusta 45 prosentilla muun muassa modernisoimalla, parantamalla ja optimoimalla niiden talotekniikkaa. Hankkeeseen kuuluvat lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointi-, sekä automaatiojärjestelmät.

Hankkeen ensimmäinen kolmesta vaiheesta alkaa kesäkuussa 2015, jolloin kartoitetaan keinoja vähentää kunnan energiankulutusta. Tämä jälkeen Mossin kunnallinen kiinteistöyhtiö aikoo toteuttaa toisen ja kolmannen vaiheen. Toisessa vaiheessa aloitetaan talotekniikan tehostaminen. Kolmannessa vaiheessa 5-vuotisella optimointivaiheella varmistetaan energiankäytön seuranta sopimuksen mukaisten energiasäästöjen takaamiseksi.

Mossin kunnallinen kiinteistöyhtiö sijoittaa kaikkiin kolmeen vaiheeseen 4,5 miljoonaa euroa, jotka kunta saa takaisin vähentyneiden energiakustannusten muodossa noin kahdeksan vuoden kuluessa.

”Olemme ylpeitä, että saamme osallistua ympäristövaikutusten minimoimiseen ja että Mossin kunta valitsi meidät auttamaan julkisten rakennusten modernisoinnissa energiatehokkaiksi rakennuksiksi”, kertoo Caverion Norjan divisioonajohtaja Knut Gaaserud.

Mossin kunnallinen kiinteistöyhtiö kuuluu Caverionin Julkinen sektori -asiakassegmenttiin.

Lisätiedot:

Caverion Norja, Roar Andersen, Viestintäjohtaja, puh. + 47 908 30 310, roar.andersen@caverion.no

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tilaa tiedotteet: