Telematiikka ja nykyaikaiset liikenteenohjausjärjestelmät lisäävät turvallisuutta ja sujuvuutta

Liikenneturvallisuus on viime vuosina parantunut huomattavasti, ja EU:n tiet ovat maailman…

Liikenneturvallisuus on viime vuosina parantunut huomattavasti, ja EU:n tiet ovat maailman turvallisimpia. Myös telematiikka on kehittynyt samassa suhteessa. Liikennettä ohjataan ja seurataan telematiikan, nykyaikaisten liikenneohjausjärjestelmien avulla.

 

Esimerkiksi asfalttiin sijoitetut mittausanturit ja väylien liikenteenseurantakamerat koostavat reaaliaikaista tietoa teiden käyttöasteesta ja välittävät ruuhkan kasaantuessa tiedon eteenpäin liikenneviranomaisille. Kun tien lämpötila puolestaan alkaa lähestyä jäätymispistettä, saadaan suola-autot lähetettyä liikkeelle ennen, kuin mustaa jäätä ehtii syntyä.

Telematiikka tekee liikenteenvalvonnasta reaaliaikaista ja lisää tien käyttömukavuutta

Ruuhkat, onnettomuustilanteet ja haastavat sääolosuhteet vaativat hyvää kommunikaatiota tien käyttäjien ja viranomaisten välillä. Telematiikan, eli liikenteenhallinta- ja turvajärjestelmien, avulla kerätään tietoa liikenneviranomaisten käyttöön muun muassa tien käytöstä ja kunnosta, säätilasta tiellä sekä häiriöistä ja onnettomuuksista. Tietoa hyödynnetään reaaliaikaisessa seurannassa ja ohjauksessa, kuten onnettomuus- ja ruuhkatiedotteissa sekä kiertotieopastuksissa. Telematiikan avulla saadaan nopeasti tieto myös tieverkon kunnossapitotarpeista.

Telematiikka parantaa liikenneturvallisuutta ja reagointia onnettomuus- ja erikoistilanteisiin sekä tekevät liikenteestä sekä liikennevalvonnasta sujuvampaa.

Ota yhteyttä

Matti Poutanen
Matti Poutanen

Tie-, telematiikka- ja tunnelihankkeista vastaava asennuspäällikkö, Caverion Suomi

 

Suomen suurimmissa ja vaativimmissa tiehankkeissa hyödynnetään telematiikan asiantuntijuuttamme

Olemme toteuttaneet liikenteenhallinta- ja turvajärjestelmät muun muassa Kehä I Mestarintunneliin Espoossa, Vuosaaren tunneliin Helsingissä, Hämeenlinnan tunneliin VT3:n varrella, Porvoo-Kotka-telematiikkahankkeeseen sisältyneeseen Markkinamäen tunneliin sekä Länsiväylän kohteisiin Helsingissä ja Espoossa. Toteutamme parhaillaan myös Lahden eteläisen kehätien hanketta, johon sisältyy kaksi maantietunnelia.

Kokonaispalvelussamme toteutamme liikenneteknillisen suunnittelun lisäksi tietoverkko- ja sähköverkkosuunnittelun. Toteutukseen kuuluvat kaapeloinnit, laiteasennukset, kytkennät, tarkastukset ja käyttöönotto. Koordinoimme koko työprosessin, jolloin vastuualueet ovat selkeät ja työ sujuu aikataulun mukaisesti. Laiteriippumattomana toimijana valitsemme asiakkaan tarpeiden ja kohteeseen parhaiten sopivimmat järjestelmät sekä laitteet.

 
Telematiikka- ja turvajärjestelmin varustettu maantietunneli

Liikenteenohjaus- ja pysäköintijärjestelmiä sekä telematiikkapalveluita ympäri Suomen

Toteutamme monipuoliset liikenteenohjaus- ja pysäköintijärjestelmät sekä telematiikan maanteille, tunneleihin ja erilaisiin pysäköintitiloihin valtakunnallisesti. Tarjoamme asiakkaillemme suunnittelun, toteutuksen, käyttöönoton ja ohjelmoinnit avaimet käteen -periaatteella.

  • Asiantuntijapalvelut: Maantietunneleiden LVIA- ja sähkötyöt, sprinkleriratkaisut, savunpoisto ja tunneleiden ilmanlaatumittaukset, telematiikan asiantuntijapalvelut
  • Suunnittelu ja hankekehitys: Kokonaistoimitus suunnittelusta käyttöönottoon
  • Projektin johtaminen ja toteutus
  • Elinkaarihankkeet ja -palvelut: mm. PPP-mallin mukaan toteutetut tiehankkeet
  • Tekninen huolto ja kunnossapito

Saumaton yhteistyö eri yhteistyökumppanitahojen kanssa sekä omat kehityshankkeemme takaavat, että olemme kehityksen kärjessä nykyaikaisten järjestelmien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Asiantuntija-apua telematiikkaan, liikenteenohjaukseen ja älykkäisiin pysäköintijärjestelmiin

Jätä meille yhteydenottopyyntö alta niin palaamme sinulle mahdollisimman pian. On aika tehdä merkittäviä valintoja turvallisemman liikenteen puolesta.

Lue myös

Katso myös

Tutustu asiakkaidemme kokemuksiin