Ammattitaitoinen projektinjohtaminen takaa onnistuneen hankkeen

Ammattitaitoisella projektinjohtamisella taatusti ajantasainen ja budjetin mukainen toteutus 

Ammattitaitoisella projektinjohtamisella taatusti ajantasainen ja budjetin mukainen toteutus 

 

Jokainen kiinteistö- ja teollisuusprojekti on erilainen ja jokaiseen projektiin liittyy aina omat riskinsä ja haasteensa.  Hankkeen toteutuskustannuksia, aikatauluja ja asiakkaalle luvattua laatua on arvioitava ja optimoitava jatkuvasti. Osaavalla projektinjohtamisella voidaan vaikuttaa hallitusti ja oikea-aikaisesti mahdollisiin muutoksiin sekä häiriötekijöihin.

Ammattitaitoinen projektinjohtaminen on myös tiedolla johtamista. Caverionin lukuisten erityyppisten kohteiden toteuttamisessa syntynyt tieto auttaa projektinjohtoamme muodostamaan kokonaisnäkemyksen toteutuksesta. Projektin eteneminen ja kaikki sen toimenpiteet dokumentoidaan ja tallennetaan niin, että tiedot ovat helposti saatavilla. Projektinjohto huolehtii siitä, että kaikki poikkeamat laadussa, kustannuksissa tai aikataulussa nousevat esille ja tarvittavat toimenpiteet saadaan toteutettua hallitusti sekä informoitua sovitusti projektin osapuolille.

Ota yhteyttä

Esko Mannermaa
Esko Mannermaa

Liiketoimintapäällikkö, Hankekehitys

 

Vastaamme toteuttamiemme projektien johtamisesta

Ammattitaitoinen projektinjohtaminen on ehdoton edellytys projektin tavoitteiden ja hyvien tulosten saavuttamiseksi. Tuotamme asiakkaillemme – julkisesta sektorista eri teollisuudenaloihin, kiinteistöjen omistajiin ja käyttäjiin sekä rakennusliikkeisiin – älykkäitä, tulevaisuuden tarpeet täyttäviä kiinteistöjen ja teollisuuden ratkaisuja.

 

Miten hyödyt siitä, että vastaamme projektisi kokonaisuudesta?

Saat vastinetta rahallesi ja vastaamme projektisi:

  • tavoitteiden saavuttamisesta
  • suunnitellun mukaisesta toteutuksesta
  • aikataulun hallinnasta
  • talotekniikan toteutuskustannusten pitävyydestä
  • järjestelmien hallitusta käyttöönotosta
  • asiakaslupauksen täyttymisestä
Tehokkaan projektinjohtamisen palaveri käynnissä kolmen työntekijän kesken.

Pienennämme liiketoimintariskiäsi huolehtiessamme hankkeen säädöstenmukaisuudesta ja tutkiessamme projektin toteutettavuutta sekä ympäristönäkökulmien huomioimista. Kiinteistöjen suunnittelun ja rakentamisen aikana tehdään päätöksiä ja toteutetaan ratkaisuja, joiden vaikutus näkyy pitkään, koko kiinteistön elinkaaren ajan.

Projektinjohtomme auttaa sinua toteuttamaan hankkeesi ottamalla huomioon myös elinkaaren vaatimukset sekä optimoimalla kiinteistötekniset järjestelmät ja varmistamalla, että kokonaisuus toimii suunnitellusti. Keskeisenä ajatuksena on hallita hankkeen toteutus sekä parantaa käyttäjän toiminnan edellytyksiä ja näin luoda lisäarvoa kaikille osapuolille koko elinkaaren ajan.

 

Oikeat päätökset projektin aikana takaavat säästöt koko elinkaaren ajan

Elinkaariosaamisemme ansiosta yhteistyömme voi jatkua myös projektin valmistumisen jälkeen.  Teknisen ylläpidon ja kiinteistönhallinnan asiantuntijamme takaavat, että sijoituksesi arvo säilyy korkealla tulevinakin vuosina. Oikeilla päätöksillä projektin alkuvaiheessa voit säästää kustannuksissa rakennuksen koko elinkaaren ajan.

 

Asiantuntija-apua projektinjohtamiseen

Haluatko kuulla lisää? Jätä meille yhteydenottopyyntö niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. 

 

Katso myös

Tutustu asiakkaidemme kokemuksiin

Lue lisää