1853 tulosta haulla ""

Hae
Sisältötyypin mukaan
Yhtiökokous

Yhtiökokous

2024    Ylimääräinen yhtiökokous 2023    2023 2022    2021    2020   2019   2018   2017   2016   2015   2014   2013       Yhtiökokous on Caverionin ylin päättävä elin, jossa osakkeenomistajat osallistuvat yhtiön valvontaan ja hallintoon sekä käyttävät puhe- ja äänioikeuttaan. Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain yhtiön hallituksen määräämänä ajankohtana maaliskuun loppuun mennessä. Ylimääräinen yhtiökokous voidaan pitää, jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai jos se on lain mukaan pidettävä. Yhtiökokous kokoontuu yleensä hallituksen kutsusta. Lisäksi yhtiökokous on pidettävä, mikäli yhtiön tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, jotka edustavat vähintään yhtä kymmenesosaa kaikista yhtiön liikkeeseen laskemista osakkeista, kirjallisesti vaativat yhtiökokouksen koollekutsumista. Yhtiön tavoitteena on, että kaikki hallituksen jäsenet ovat läsnä yhtiökokouksessa. Sama koskee henkilöitä, jotka ovat yhtiökokouksessa ensimmäistä kertaa ehdolla hallituksen jäseniksi. Lisäksi paikalla ovat lähtökohtaisesti tilintarkastaja ja toimitusjohtaja. Yhtiökokouksen tehtävät Yhtiökokous päättää osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan sille kuuluvista asioista, joita ovat muun muassa: tilinpäätöksen vahvistaminen voitonjako vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten valinta sekä heidän palkkionsa tilintarkastajien valinta sekä heidän palkkionsa yhtiöjärjestyksen muutokset osakepääoman muutokseen johtavat päätökset omien osakkeiden hankinta ja luovutus optio-oikeuksista päättäminen Osakkaiden oikeudet yhtiökokouksessa Jokaisella Caverionin osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Yksi osake vastaa yhtä ääntä yhtiökokouksessa. Päätökset tehdään yleensä yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Yhtiökokoukseen osallistuminen edellyttää, että osakkeenomistaja on merkitty osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä, joka on kahdeksan arkipäivää päivää ennen yhtiökokousta, ja että hän ilmoittautuu kokoukseen viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä. Osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokoukselle osakeyhtiölain mukaan kuuluva asia käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Julkaisemme kokouskutsun viimeistään kolme viikkoa ennen kokousta yhtiön internetsivuilla. Lisäksi hallitus voi päättää julkaista kokouskutsun lehti-ilmoituksella päättämässään valtakunnallisessa päivälehdessä. Kutsussa ilmoitetaan kokouksen asialista sekä hallituksen jäseniksi ja tilintarkastajaksi ehdotettavat henkilöt. Päätösehdotukset yhtiökokoukselle, yhtiökokoukselle esitettävät asiakirjat sekä hallituksen jäsenehdokkaiden henkilötiedot julkaistaan myös internetsivuilla. Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla kahden viikon kuluessa yhtiökokouksesta Caverionin internetsivuilla. Pöytäkirjat ovat myös nähtävillä Caverionin pääkonttorilla osoitteessa Torpantie 2, 01650 Vantaa. Yhtiöjärjestys   Tilintarkastaja ja sisäinen tarkastus   Hallitus Hallinnointi   Johto- ja hallinnointielimet   Johtoryhmä   Sisäpiirihallinto   Toimintapolitiikat   Selvitykset   Palkitseminen   Riskit ja riskienhallinta