Älykäs talotekniikka huolehtii erilaisin hälytyksin, että viat tai poikkeustilat eivät jää huomaamatta. Tilastollisesti jopa 95 prosenttia automaation kiireellisiksi määrittämistä talotekniikan hälytyksistä eivät vaadi huollon kutsumista paikan päälle, vaan ovat selvitettävissä etähallinnan keinoin. Kiinteistön etähallinnalla päästäänkin merkittäviin kustannussäästöihin.
Nykyisin niin teollisuuskiinteistön kuin tavallisen toimitilankin olosuhteista huolehtivat lukuisat talotekniset järjestelmät: esimerkiksi koneellinen ilmanvaihto, lämmitys ja jäähdytys. Älykkäitä ratkaisuja käytetään myös lukituksessa, kulunvalvonnassa, kameravalvonnassa ja monessa muussa kiinteistön olosuhteita ja käyttäjien arkea parantavassa yksityiskohdassa.
Sen lisäksi, että järjestelmät pitävät huolta kiinteistöstä, ne myös ilmoittavat hälytyksin, jos niiden toiminnassa ilmenee poikkeuksia.
Todellisuudessa näistä hälytyksistä vain viitisen prosenttia vaatii kiireellisen huoltokäynnin. Muut hälytykset ovat joko niin kutsuttuja haamuhälytyksiä, pystytään korjaamaan etähallinnan keinoin tai eivät muuten vaadi välitöntä korjauskäyntiä. Etähallinnalla pyritään välttämään huolto- ja päivystyskäynnit tarkastamalla hälytyksien laatu etäyhteyden avulla. Huolto kutsutaan paikalle vain, kun sitä todella tarvitaan.
Suuri osa kiinteistöjen hälytyksistä tapahtuu normaaleina käyttöaikoina. Jos hälytys kuitenkin tapahtuu päivystysaikana, pyritään se mahdollisuuksien mukaan ilmoittamaan eteenpäin vasta seuraavana arkipäivänä. Huoltokäynnit päivystysaikoina ovat merkittävä lisäkustannus - etähallinta yleensä maksaa itsensä takaisin, mikäli sillä saadaan kuukaudessa yksikin mahdollinen päivystyskäynti ennaltaehkäistyä.
Kun kiinteistö otetaan etähallintaan, se tarkoittaa käytännössä etäyhteyden rakentamista kiinteistövalvomon ja haluttujen kiinteistöjen välillä. Caverionin kiinteistövalvomossa haluttujen taloteknisten järjestelmien toimintaa voidaan sitten ohjata ja tarkkailla 24/7.
Caverionin kiinteistövalvomossa työskentelee talotekniikan asiantuntija 24/7, jolloin prosessien valvonta on jatkuvasti ammattilaisten käsissä. Hälytysvalvonta onkin tyypillinen osa etähallintaa: kiinteistövalvomossa tarkastetaan kaikki automaatiojärjestelmistä tulevat jatkohälytykset etäyhteyden avulla. Näin aktiiviset hälytykset saadaan paikannettua ja hoidettua vaivatta.
Jos teknisen huollon on tarvetta reagoida hälytyksiin, välitetään tehtävä oikealle taholle. Esimerkiksi jos ilmanvaihtokoneessa on vikaa, viedään huoltopyyntö kiinteistön ilmanvaihdosta huolehtivalle palveluntarjoajalle.
Kiinteistövalvomossa voidaan myös tehdä rutiinitarkastuksia rakennusautomaatiojärjestelmille. Etäyhteyden avulla kaikki järjestelmät pystytään käymään läpi, ja löydösten pohjalta vaikka optimoida kiinteistön energiankulutusta. Lisäksi etätarkastus paljastaa, jos toimilaitteissa tai niiden ohjelmoinnissa on vikoja, tai jossakin on jäänyt käsisäätöjä päälle.
Paras tapa välttää hälytyksiä onkin pitää kiinteistöstä ennakoivasti huolta. Jos haluat kuulla lisää kiinteistövalvomostamme, vastaan mielelläni kysymyksiisi.